Skip to content

emma gaala

Emma Gaalassa palkittiin musiikkialan parhaimmistoa

    Illan voitokkain oli Käärijä, joka palkittiin viidellä Emmalla! Viime vuoden menestyneimpiä artisteja ja musiikkialan ammattilaisia palkittiin tänään jo 41. kertaa juhlittavassa Emma Gaalassa. Loppuunmyydyssä Espoo Metro Areenassa järjestetyn gaalan voitokkain oli kansainväliseksi ilmiöksi viime vuonna noussut Käärijä, joka palkittiin kaikkiaan viidessä ehdokassarjassa (Vuoden Artisti, Vuoden… 

    ELLINOORA JA SAMULI PUTRO JULKAISEVAT YHTEISKAPPALEEN – ENSIESITYS LAUANTAINA EMMA GAALASSA!

      Kaksi maamme arvostetuimpiin lauluntekijöihin kuuluvaa artistia, Ellinoora ja Samuli Putro, yhdistävät voimansa uudella yhteisjulkaisulla. Osuma on Ellinooran ja Putron yhdessä sanoittama ja he ovat säveltäneet sen Samuli Sirviön kanssa. Emma-palkittu Sirviö on myös tuottanut kappaleen. Laulu kertoo vastakohdista, erilaisten maailmojen kohtaamisesta ja on artistien itsensä… 

      Emma Gaala julkisti vuoden 2024 ensimmäiset Emma-palkitut

        Musiikkituottajien hallitus on tänä vuonna päättänyt jakaa Erikois-Emmat kitaristilegenda Esa Pulliaiselle ja uraauurtavalle konserttipromoottori Antti Einiölle. Arvostetut elämäntyöpalkinnot luovutetaan lauantaina 17. helmikuuta Espoo Metro Areenalla järjestettävässä Emma Gaalassa.  Jo 41. kertaa vietettävää Emma Gaalaa juhlitaan liveyleisön kanssa Espoo Metro Areenalla lauantaina 17. helmikuuta. Tuttuun tapaan… 

        Emma Gaala selvittää hiilijalanjälkensä

          Emma Gaala selvittää vuoden 2024 hiilijalanjälkensä OpenCO2netin avustuksella. Kun tiedetään, mistä suurimmat päästöt aiheutuvat, on tavoitteena kehittää gaalaa entistä ilmastoystävällisempään suuntaan. Suomessa toimivien äänitetuottajien kattojärjestö Musiikkituottajat – IFPI Finland ry järjestää vuosittain Suomen suurimman musiikkialan palkintotapahtuman Emma Gaalan, jossa palkitaan vuoden menestyneimmät kotimaiset musiikkialan taiteilijat.… 

          Teosto Vuoden biisi -kumppanina Emma Gaalassa

            Teosto on mukana helmikuun 17. päivä Espoon Metro Areenalla järjestettävässä Emma GaalassaVuoden biisi -kategorian kumppanina. Vuoden biisi -kategoriassa palkitaan vuoden 2023 kotimaisen popmusiikin ykkönen. Teosto haluaa tuoda esiin erityisesti musiikin säveltäjiä, sanoittajia ja kustantajia kappaleiden takana. Vuoden biisi -kategoriassa on ehdolla kaikkiaan kuusi kappaletta, joilla on… 

            Ellinoora ja Samuli Putro vahvistamaan lähes loppuunmyydyn Emma Gaalan esiintyjäkaartia!

              Ellinoora ja Samuli Putro tulevat esiintymään lauantaina 17.2.2024 Espoo Areenalla järjestettävään, jo lähes loppuunmyytyyn Emma Gaalaan. Emma Gaalassa lavalla nähdään myös BEHM, KUUMAA, Käärijä, Jenni Vartiainen, Sexmane ja Vesterinen Yhtyeineen sekä tulokaspotpurin tarjoilevat Aliisa Syrjä, Bee, emma & matilda, jambo ja Jami Faltin. Emma Gaalaa… 

              Emma Gaalassa palkittiin musiikkialan menestyjiä

                Illan voitokkain oli BESS, joka pokkasi neljä Emma-palkintoa. Viime vuoden menestyneimpiä artisteja ja musiikkialan ammattilaisia palkittiin tänään 40-vuotisjuhliaan viettävässä Emma Gaalassa. Helsingin jäähallissa yhdessä paikalla olleen yleisön kanssa juhlitun gaalan voitokkain oli Ram pam pam -hitillään läpimurron tehnyt BESS, joka palkittiin kaikkiaan neljässä ehdokassarjassa (Vuoden… 

                Emma Gaala julkisti vuoden 2023 ensimmäiset Emma-palkitut

                  Kultainen-Emma elämäntyöpalkinnon saa Tapio Korjus, Erikois-Emman merkittävästä urasta äänitemusiikin saralla menee Virve ’Vicky’ Rostille. Tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan viettävää Emma Gaalaa juhlitaan liveyleisön kanssa Helsingin jäähallissa perjantaina 3. helmikuuta. Tuttuun tapaan gaalassa palkitaan edellisen vuoden aikana musiikkialalla ansioituneita artisteja, musiikintekijöitä ja muita ammattilaisia. Tänä vuonna edellisen…