Skip to content

VUODEN YHTYE 2023

kuuntele soittolistaa

Kuvaaja: Ari Virem

KUUMAA

Hyvikset ja pahikset

Universal Music

KUUMAAn kulunut vuosi on ollut historiallisen menestyksekäs. Helmikuussa bändi palkittiin Vuoden Yhtyeeksi Emma Gaalassa ja maaliskuussa julkaistiin Hyvikset ja pahikset -albumi, joka on nyt striimannut nelinkertaista platinaa. Levy on julkaisustaan asti viihtynyt albumilistan kolmen kärjessä, joista jopa 16 viikkoa ykkössijalla. Albumista saatiin myös jo loppuunmyyty vinyylipainos, joka julkaisuviikollaan sijoittui fyysisen albumilistan ykköseksi. Albumin kappaleista yleisön suosikit Tulipalo sekä Ylivoimainen ovat peräkkäisesti olleet radioykkösiä ja Ylivoimainen on myös vuoden 2023 soitetuin radiobiisi. Elokuussa julkaistu single Tässä on kaikki striimasi heti julkaisustaan Spotifyn ykkössijalle. Koko uransa aikana yhtyettä on kuunneltu suoratoistopalveluissa yli 100 miljoonaa kertaa, joista 76 miljoonaa on kertynyt kuluneen vuoden aikana.

Yhtye on keikkaillut ahkerasti läpi loppuunmyydyn kevätkiertueen sekä ison festarikesän. Lokakuussa yhtye julkaisi tulevalle keväälle jäähallikonsertin, jonka liput myytiin loppuun saman tien. Yhtyeen vuosi huipentuu joulukuussa neljään peräkkäiseen Tavastian keikkaan.

KUUMAA on vilpittömyydellään lyönyt läpi koko kansan sydämiin – yhtye on kiistaton kotimaisen popin suunnannäyttäjä. Bändin jäsenet Johannes Brotherus, Jonttu Luhtavaara ja Aarni Soivio hurmaavat välittömällä energiallaan niin musiikissaan kuin keikoillaankin. Yhtyeen ydintä ovat suuret, tunnistettavat melodiat, tarttuvat tekstit ja valovoimainen live.

Kuvaaja: Ari Myllymäki

Portion Boys

Dynastia

Portion Boys / Sony Music

Suomen suosituin bilebändi, jo yli 10-vuotisen ja edelleen jyrkässä nousukiidossa olevan uran tehnyt Portion Boys julkaisi tänä vuonna odotetun debyyttialbumin ”Dynastia”. Albumi sisältää hitit ”Vauhti kiihtyy”, ”Samaa taivasta katsotaan”, ”Kyläbaari”, ”Nautin elämästä”, ”Elämän ABC” ja ”Seksi Seinäjoella”. Albumi on ylittänyt 60 miljoonan striimin eli triplaplatinan rajan.

Portion Boys on positiivisuudellaan ja vilpittömyydellään raivannut tiensä yhdeksi Suomen tämän hetken kuunnelluimmista bändeistä. Viimeiset vuodet ovat tuoneet mukanaan hittejä niin Spotifyssa kuin radioissa ja Suomi on kierretty moneen otteeseen. Osallistuminen ja toiseksi sijoittuminen tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa nosti yhtyeen entistäkin isomman yleisön eteen. Yhtyeen UMK-kappale ”Samaa taivasta katsotaan” on ollut Suomen radiolistalla tammikuusta 2023 asti ja top 10:ssä 12 viikkoa.

Vuonna 2010 perustettu Portion Boys teki lopullisen läpimurron koko kansan tietoisuuteen jättihitillään “Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo”, jota on kuunneltu huikeat yli 20 miljoonaa kertaa. Yhteensä Portion Boysin kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 180 miljoonaa kertaa ja YouTubessa yhtyeen videoilla on katselukertoja yli 80 miljoonaa.

Kuvaaja: Julius Konttinen

Ruusut

Melankolia 1, Melankolia 2

Fullsteam Records

Suomen menestyneimpien indieyhtyeiden joukkoon viime vuosien aikana noussut Ruusut julkaisi huhtikuussa 2023 samanaikaisesti kaksi kymmenen kappaleen albumikokonaisuutta. Albumien nimet ovat Melankolia 1 ja Melankolia 2.

Levyiltä julkaistiin ennakkoon kaksi tuplasingleä, joista ensimmäinen, Melankolia 1 -albumilta löytyvä Sä et tunne mua / Suuri sade ilmestyi tammikuussa 2023 ja toinen tuplasingle, Melankolia 2 -levyltä poimitut Alku (feat. Paperi T) / Murha julkaistiin maaliskuussa 2023. Molemmat albumit nousivat Suomen virallisen albumilistan sijoille 4. ja 5.

Albumien tuotannosta vastaa Ruusut sekä taiteellinen tuottaja Artturi Taira. Kappaleiden lyriikat ovat Lauri Levolan ja yhtyeen käsialaa.

Kuvaaja: Teemu Andreas

Stam1na

X

Sakara Records

Lemiläinen metalliyhtye Stam1na julkaisi syyskuun 29. päivä 2023 uransa kymmenennen albuminsa X. Levyn tuotti Janne Joutsenniemi ja miksasi & masteroi Grammy-ehdokkuudellakin huomioitu tanskalainen Jacob Hansen (mm. Arch Enemy, Volbeat, Vola). Albumi nousi julkaisunsa jälkeen suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi, myös fyysisellä albumilistalla. X-albumi sai mm. Inferno-lehdessä täydet pisteet kommentein ”heikkoja kohtia levystä ei löydy etsimälläkään”.

”Kun kulttuuriala alkoi toipua koronakurimuksesta, eräänlainen rutiini näytti palautuvan. Mutta jokin jäi vaivaamaan, tekemisen yllä oli silti häilyvää varjoa. Halusin hälventää sumuverhot ja summata koko yhtyeen elinkaaren yksiin kansiin, yhtyeen kymmenennelle. Esittelin itselleni kysymyksiä kaikkien bändihommien järkiperäisyydestä ja tunteistani, että ”mitä me oikeastaan teemme”, ja että ”olemmeko vain heijastuksia menneisyydestä”. Halusin koluta henkilökohtaisen muistipalatsini huoneistot läpikotaisin. Availin ovia ja lopulta löysin vastauksen, vasta äänitysten ollessa kuumimmillaan studiossa. Tätä albumia ei olisi voinut tehdä ilman yhdeksää edeltävää albumia. Tämä on debyyttimme rinnalla Stam1nan tärkein albumi”, kuvailee laulaja-kitaristi-säveltäjä-sanoittaja Antti Hyyrynen.

”Stam1nan kymmenes on kuin palatsin mosaiikkilattia. Sen jokainen pala on erilainen mutta tarpeellinen täydentämään kokonaisuuden. Tällaista albumia ette ole ikinä kuulleet, sillä se vaati yhdeksän aiempaa albumia valmistuakseen”, kertoo Hyyrynen.

Stam1nan yli 27 vuoden ura paketoitiin myös luettavaan muotoon, kun Like Kustannus julkaisi bändin historiikin. Ari Väntäsen kirjoittama Muistipalatsi julkaistiin samana päivänä kuin albumi X, ja sen kaksi painosta on jo loppuunmyyty. Stam1na on yksi Suomen tunnetuimmista metalliyhtyeistä ja on niittänyt mainetta myös ulkomailla. Yhtye on voittanut urallaan mm. kuusi Emma-palkintoa ja saanut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä myynyt keikkapaikat täyteen ympäri Suomen esiintyen myös monien festareiden headlinerina.

Kuvaaja: Eliel Kilkki

Ursus Factory

IO

Johanna Kustannus / Universal Music

10-vuotisjuhlavuottaan viettävä, rajoja rikkova rock-yhtye Ursus Factory julkaisi tänä vuonna kriitikoiden ylistämän tupla-albumin IO. Väinö Karjalaisen tuottama albumi nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 15. ja fyysisen myyntilistan viidenneksi. Ursus Factory on vuonna 2013 perustettu duo, joka koostuu laulaja-kitaristi Jussi Pelkosesta sekä rumpali-laulaja Aleksi Ripatista. Yhtye on aiemmin julkaissut kolme albumia, joista muun muassa kesäkuussa 2021 julkaistu Onnellinen sukupolvi oli laajalti kriitikoiden ylistämä sekä keräsi jopa kolme Emma-ehdokkuutta. Yhtyeen menestyksekkäimpiin hitteihin lukeutuvat muun muassa kappaleet Oot pomo, Baby mä oon rock’n’roll, ANO (Mitä kummaa) sekä Mitä mies mitä äijä. Riehakkaista keikoistaan ja ilmiömäisestä lavaenergiastaan tunnettu Ursus Factory on myös kiistatta yksi Suomen parhaista livebändeistä. Yhtye juhlistaa uutta albumiaan ja 10-vuotista uraansa syksyn kiertueella, joka huipentuu levyjulkkareihin Helsingin Kaapelitehtaalle 16.12. uran toistaiseksi isoimmalle keikalle.

IO on parhaimmillaan silloin, kun Ursus Factory hyppää tuntemattomaan. Pitkään bändiä seurannut kuuntelija on ällikällä lyöty, kun Pelkonen ja Ripatti puskevat itsestään uusia puolia. Neloslevyn perusteella on selvää, ettei Ursus Factory tule jäämään paikalleen tulevaisuudessakaan. IO on riemukas musiikillinen tutkimusmatka siihen, mitä kaikkea Ursus Factory voi olla.” – Soundi 2023

Kuvaaja: Ville Juurikkala

Vesterinen yhtyeineen

Hetken ikuinen

Universal Music

Vesterinen Yhtyeineen on tätä nykyä kymmenhenkinen kokoonpano, jonka musiikillinen kirjo on kerrassaan laaja. Sumeilematon tutkimusmatkailu, milloin Ennio Morriconen kartoittamilla lännenmailla, milloin slaavilaisen synkkyyden kehdoissa ja toisaalla taas ruotsalaisen positiivisuuden boolimaljoilla, on tuottanut lukuisia radiohittejä ja sykähdyttäviä lauluja. Samoin on lyriikoiden laita. Niissä ei säästellä tunteita. Iloja ja suruja käydään läpi paikoin hyvinkin mustan huumorin ryydittäminä. Yhtye on reilun kymmenen vuoden aikana löytänyt omaleimaisen ja hienon äänen, joka innostaa yhä uusia ihmisiä ammentamaan orkesterin musiikista. Hurjaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen on julkaissut urallaan kahdeksan studioalbumia, yhden kokoelmalevyn ja yhden livelevyn. Yhtyeen viimeisin studioalbumi Hetken ikuinen näki päivänvalon maaliskuussa 2023. Uusi levy sisältää aiempaa vakavampia ja kantaaottavampia teemoja, ajattomia rakkauslauluja kuitenkaan unohtamatta. Albumin ensimmäinen single Kohti sydänpeltoja on noussut isoksi radiohitiksi ja se palkittiin helmikuussa 2023 Iskelmä Gaalassa Vuoden iskelmänä.