Skip to content

VUODEN MUSIIKINTEkIJÄ 2022

Kuvaaja: Karim Awad

ani

HMC PUBLISHING

ANI on 24-vuotias laulunkirjoittaja ja artisti Itä-Helsingin Vuosaaresta. Nuoresta iästään huolimatta ANI on päässyt viime vuosina kirjoittamaan kappaleita lukuisille eri genrejä edustaville tähtiartisteille, kuten esimerkiksi Nelli Matulalle, ETTA:lle, Pihlajalle ja Mikael Gabrielille. Myös artistina uraa rakentava tekijä on lyhyessä ajassa osoittanut monipuolista lahjakkuuttaan laulunkirjoittajana ja kuluvana vuonna ANIn kädenjälkeä on voitu kuulla mm. Spotifyn kakkoseksi nousseilla MDS feat. Reino Nordin, Fabe, Mikael Gabriel “Vihatuin” sekä Mikael Gabriel feat. JVG  “Nallekarkit” -kappaleilla, Pihlajan kultaa striimanneella kakkosalbumilla sekä Mikael Gabrielin ja Juha Tapion yhteisbiisillä “Kompassi”. Näiden lisäksi YleX:n 2021 Läpimurto-listauksen voittaja on ollut mukana kirjoittamassa myös mm. Nelli Matulan ja Mikael Gabrielin tänä vuonna julkaistuja albumeita. Nelli Matulan albumi on striimannut kultaa ja se pysytteli Spotifyn ykkösenä peräti kuukauden putkeen.

MUSIIKINTEKIJÖIDEN ERIKOISTUOMARISTON PERUSTELUT:
ANI (Aniachunamoso Nnebedum) on yksi suomalaisen musiikintekijäkentän tuoreimmista nimistä. Hän on lyhyen ajan sisällä osoittanut suurta monipuolisuutta ja tuotteliaisuutta työskentelemällä useiden eri artistien kanssa sekä saamalla useita kappaleitaan suoratoistopalveluiden kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon. ANI on yhteistyökykyinen ja valoisa tiimitoimija, jonka kädenjälki tuo suomalaiseen poppiin uusia freesejä sävyjä. 

Ani on ollut kirjoittamassa mm. seuraavia biisejä (biisin nimi ja esittäjä):

Nallekarkit – Mikael Gabriel, JVG
Säveltäjä-sanoittaja: Aniachunamoso Nnebedum / Axel Ehnström / Olli Vuorinen / Jare Brand / Ville-Petteri Galle / Eppu Kosonen / Tido Nguyen / Mikael Sohlman / Veikka Erkola / Joonas Keronen / Anton Sonin
Kustantaja:
HMC Publishing, EMP Elements Music Publishing, Homma Etenee Music Oy, M-Eazy Music Publishing Oy

Vihatuin – MDS feat. Fabe, Reino Nordin, Mikael Gabriel
Säveltäjä: Simo Haataja / Matti Haataja / Daniel Okas / Santeri Kauppinen
Sanoittaja:
Aniachunamoso Nnebedum / Reino Nordin / Santeri Kauppinen / Mikael Sohlman / Farbod Karimi
Kustantaja: HMC Publishing, M-Eazy Music Publishing Oy

Kiltti tyttö (albumi) – Nelli Matula 
Säveltäjä-sanoittaja: Aniachunamoso Nnebedum / Arttu Istala / Iiro Paakkari / Nelli Matula
Kustantaja:
HMC Publishing, M-Eazy Music Publishing Oy

Minne ikinä sä meet – Ressu Redford & Mikael Gabriel
Säveltäjä-sanoittaja:
Aniachunamoso Nnebedum / Mikael Sohlman / Timo Veli Kiiskinen
Säveltäjä:
Topi Kilpinen
Kustantaja:
HMC Publishing, M-Eazy Music Publishing Oy, EMP Elements Music Publishing Oy, Isolla Music Oy

Kompassi – Juha Tapio, Mikael Gabriel
Säveltäjä-sanoittaja:
Aniachunamoso Nnebedum / Mikael Sohlman / Tido Nguyen / Axel Ehnström / Olli Vuorinen.
Kustantaja:
HMC Publishing, M-Eazy Music Publishing Oy, EMP Elements Music Publishing Oy

Kuvaaja: Eveliina Forsberg

Jonas olsson

Elements music / Isolla music

Jonas Olsson on säveltäjä ja tuottaja, jolla on erittäin monipuolinen kokemus erilaisten artistien ja genrejen kanssa työskentelystä. Jonas aloitti musiikin parissa työskentelyn vuonna 2005 ja sittemmin hänen kädenjälkeään on kuultu lukuisten suomalaisen menestysartistien kuten Pyhimys, Amorphis, Arttu Wiskari ja Jannika B äänitteillä. Viimeisen vuoden aikana Jonaksen kiistattomiin menestyksiin lukeutuu mm. tähteyteen nousseen BESSin jättihitti ”Ram Pam Pam” sekä supersuositun KUUMAA-yhtyeen koko tuotannon tuottaminen ja yhteissäveltäminen.

MUSIIKINTEKIJÖIDEN ERIKOISTUOMARISTON PERUSTELUT:
Jonas Olsson on kokenut ja laaja-alainen musiikintekijä, joka työskentelee luontevasti monenlaisissa eri genreissä. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden artistien kanssa ja on ollut viime vuosina tuottajana toimimisen lisäksi biisintekijänä erityisen tuottelias. Olsson oli mukana kirjoittamassa vuoden 2022 ennätyksiä rikkonutta BESSin Ram pam pam –kappaletta. 

Jonas on ollut kirjoittamassa mm. seuraavia biisejä (biisin nimi ja esittäjä):

Ram pam pam – BESS
Säveltäjä-sanoittaja: Tomi Saario, Essi Launimo, Jonas Olsson
Kustantaja: EMP Elements Music Publishing Oy, Isolla Songs

Elämän kova koulu – Arttu Wiskari 
Säveltäjä-sanoittaja: Jonas Olsson / Janne Rintala
Sovittaja: Mika Laakkonen
Kustantaja: EMP Elements Music Publishing Oy, Isolla Songs, HMC Publishing, Mökkitie Records Oy

Tulipalo – Kuumaa 
Säveltäjä-sanoittaja: Jonas Olsson, Johannes Brotherus, Joonas Luhtavaara
Kustantaja: EMP Elements Music Publishing Oy, Isolla Music Oy, Isolla Songs

The Moon – Amorphis 
Säveltäjä: Jonas Olsson / Esa Holopainen / Santeri Kallio / Tomi Joutsen / Tomi Koivusaari / Olli Laine / Jan Rechberger

Sanoittaja: Tomi Joutsen / Tomi Koivusaari / Esa Holopainen / Santeri Kallio / Olli Laine / Jan Rechberger / Juha Kainulainen
Sovittaja: Esa Holopainen / Tomi Joutsen / Tomi Koivusaari / Jan Rechberger / Santeri Kallio / Olli Laine
Kustantaja: EMP Elements Music Publishing Oy, Isolla Songs 

Rakastan en rakasta – BESS
Säveltäjä-sanoittaja: Jonas Olsson / Essi Launimo / Sini Eira / Lisa Nikula

Kustantaja: EMP Elements Music Publishing, Isolla Songs, HMC Publishing

joonas keronen

NORDIC MUSIC PARTNERS

Joonas Keronen on monipuolinen laulunkirjoittaja, jonka katalogista löytyy hittejä mm. ABREUlta, Mikael Gabrielilta, Benjaminilta, AHTIlta, Roope Salminen & Koirilta sekä viime vuonna Vuoden Tulokas -palkinnon voittaneelta VIIVIltä, jonka koko debyyttialbumin hän on kirjoittanut yhdessä Viivi Korhosen ja tuottaja Lauri Halavaaran kanssa. Maaliskuussa julkaistu Parisuhdehautausmaa nousi albumilistan kärkeen ja sen viimeinen single Hyväuskoinen on ollut vuonna 2022 radioiden kolmanneksi soitetuin kappale. Myös VIIVIn ja Robin Packalenin lokakuussa julkaisema duetto Ihana kipu keräsi paljon huomiota nousemalla singlelistan kärkeen ja rikkomalla vuosikymmenen päiväkohtaisen striimiennätyksen.

Kerosella oli tänä vuonna merkittävä rooli myös YOUNGHEARTEDin kolmannella studioalbumilla Rakkaus on kaikki, mitä me tarviaan, jolle hän oli mukana kirjoittamassa UMK:ssakin kilpailleen singlen Sun numero lisäksi seitsemää muuta kappaletta. Hän oli tänä vuonna ehdolla myös Suomen Musiikkikustantajat ry:n vuoden kevyen musiikin tekijäksi ja vuonna 2021 ”Vuoden läpimurto” -kategoriassa.

Mukana tänä vuonna mm:
– VIIVI – Hyväuskoinen
– YOUNGHEARTED – Sun numero
– Mikael Gabriel (feat. JVG) – Nallekarkit
– Benjamin – GAY
– ABREU (feat. Averagekidluke) – Paholainen (querido)
– Roope Salminen & Koirat (feat. Kiki) – Sen pituinen se
– VIIVI x Robin Packalen – Ihana kipu

MUSIIKINTEKIJÖIDEN ERIKOISTUOMARISTON PERUSTELUT:
Musiikintekijä Joonas Kerosella on ollut merkittävä rooli popartisti VIIVI:n läpimurrossa. Keronen on ollut kirjoittamassa VIIVI:n biisejä, joista “Hyväuskoinen” on striimannut jo yli 4 miljoonaa kertaa, ja oli lisäksi vuoden 2022 suurimpia radiohittejä. Kerosen musikaalisissa melodioissa on sopivasti tuttua, mutta myös jotakin täysin uutta. Hän on moderni tekijä, joka hallitsee 2020-luvun poplauluestetiikan.

Joonas on ollut kirjoittamassa mm. seuraavia biisejä (biisin nimi ja esittäjä):

Hyväuskoinen – VIIVI
Säveltäjä-sanoittaja: Joonas Keronen / Lauri Halavaara / Viivi Korhonen

Kustantaja: HMC Publishing, Nordic Music Partners Oy

Sun numero – YOUNGHEARTED
Säveltäjä-sanoittaja: Vilma Lähteenmäki / Reeta Huotarinen / Joonas Keronen
Sovittaja: Atte Ranta / Emil Korkiakoski / Ilkka Wirtanen
Kustantaja: HMC Publishing

Nallekarkit – Mikael Gabriel, JVG
Säveltäjä-sanoittaja: Aniachunamoso Nnebedum / Axel Ehnström / Olli Vuorinen / Jare Brand / Ville-Petteri Galle / Eppu Kosonen / Tido Nguyen / Mikael Sohlman / Veikka Erkola / Joonas Keronen / Anton Sonin

Kustantaja: HMC Publishing, EMP Elements Music Publishing Oy, Homma Etenee Music Oy, M-Eazy Music Publishing Oy

Paholainen (querido) – ABREU feat. Averagekidluke
Säveltäjä-sanoittaja: Joonas Keronen / Iivari Suosalo / Anna Abreu

Sanoittaja: Lucas Kihlman
Kustantaja: Manifest Music Ltd, HMC Publishing

USA – VIIVI
Säveltäjä-sanoittaja: Joonas Keronen / Lauri Halavaara / Viivi Korhonen / Vilma Alina Lähteenmäki / Lauri Halavaara

Kustantaja: HMC Publishing, Kaiku Entertainment Oy

Kuvaaja: Paavo Korhonen

kaisa korhonen

Kaisa Korhonen kirjoittaa lauluja kotimaisille kärkiartisteille. Hän on säveltänyt ja sanoittanut kappaleita muun muassa Elastiselle, Maija Vilkkumaalle, Antti Tuiskulle, Erika Vikmanille ja Bessille. Korhonen voitti vuonna 2020 Suomen Musiikkikustantajien Vuoden Läpimurto -palkinnon, sekä vuonna 2021 Vuoden biisi -palkinnon samaisessa gaalassa biisillä Viimeinen elämä.

MUSIIKINTEKIJÖIDEN ERIKOISTUOMARISTON PERUSTELUT:
Viime vuosina useille suomalaisartisteille musiikkia kirjoittaneen Kaisa Korhosen erityisosaamista ovat koskettavat ja kekseliäät tekstit. Korhonen on energinen ja huumorintajuinen co-write -tekijä, jonka kanssa on helppo työskennellä. Viimeisimpiä hänen kirjoittamiaan hittejä on mm. Elastisen ja Johanna Kurkelan Hetken täs kaikes on järkee, joka on soinut kuluneena vuonna runsaasti radiossa. 

Kaisa on ollut kirjoittamassa mm. seuraavia biisejä (biisin nimi ja esittäjä):

Koti – Antti Tuisku  
Säveltäjä-sanoittaja: Kaisa Korhonen / Kalle Lindroth / Antti Tuisku / Jurek Reunamäki
Kustantaja
: Kaiku Entertainment Oy

Viimeinen elämä – Maija Vilkkumaa
Säveltäjä-sanoittaja: Kaisa Korhonen / Maija Vilkkumaa
Sovittaja:
Eppu Kosonen
Kustantaja:
EMP Elements Music Publishing, Kaiku Entertainment Oy

Tulevaisuuteen – Nelli Matula
Säveltäjä-sanoittaja: Kaisa Korhonen
Sanoittaja:
Antti Riihimäki /Nelli Matula
Kustantaja:
EMP Elements Music Publishing, Nordic Music Partners Oy

Grindr Mayhem – Antti Tuisku feat. Bess
Säveltäjä-sanoittaja:
Kaisa Korhonen / Essi Launimo / Kalle Lindroth / Jurek Reunamäki / Antti Tuisku
Kustantaja:
EMP Elements Music Publishing, Kaiku Entertainment Oy

Hetken tässä kaikes on järkee – Elastinen feat. Johanna Kurkela
Säveltäjä-sanoittaja:
Kaisa Korhonen / Jukka Immonen / Johanna Kurkela / Kimmo Laiho / Antti Riihimäki
Kustantaja:
Elastinen Live Arts Oy, EMP Elements Music Publishing Oy, Nordic Music Partners Oy

Kuvaaja: Saara Autere

tiina vainikainen

NORDIC MUSIC PARTNERS

Säveltäjä-sanoittaja Tiina Vainikainen on kiistatta yksi viime vuosien menestyneimmistä suomalaisista lauluntekijöistä ja on muutamassa vuodessa vakiinnuttanut asemansa kotimaisten tähtien luottokirjoittajana. Hänen tekemänsä kappaleet ovat niittäneet listamenestystä niin suoratoistopalveluissa kuin radiossakin. Vuonna 2022 Teosto palkitsi Vainikaisen menestyksekkäästä urastaan arvostetulla Vuoden Musiikintekijä -tunnustuspalkinnolla Iskelmä Gaalassa, missä Vainikaisen sanoittama ja co-säveltämä kappale ”Aavikko” palkittiin myös Vuoden Iskelmänä. Suomen Musiikkikustantajien gaalassa Vainikainen on ollut ehdolla Vuoden Musiikintekijäksi jo kuutena vuonna peräkkäin. Vainikainen on tehnyt menestyskappaleita laajasti eri genreissä, osoittaen monipuolista osaamista säveltäjänä ja sanoittajana ja hänen tekemiään kappaleita ovat esittäneet mm. Kaija Koo, Lauri Tähkä, Juha Tapio, Evelina, Samu Haber, Erin ja Elastinen. Kotimaassa työskentelyn lisäksi Vainikainen tekee aktiivisesti uraa myös ulkomailla. Vuonna 2020 Vainikaisen co-kirjoittama brittiräppäri KSI:n single ”Killa Killa” kipusi Brittien Virallisen Sinkkulistan sijalle 27 ja Brittien Spotifyn sijalle 6. Kappaleen sisältänyt menestysalbumi ”Dissimulation” nousi myös suoraan julkaisunsa jälkeen Brittien Virallisen Albumilistan sijalle 2.

Viimeisen vuoden aikana Vainikaisen merkittävimpiin kotimaisiin julkaisuihin kuuluvat Lauri Tähkän albumi ”Kaikella on tarkoitus” (”Aavikko”, ”12 askelta”, ”Elämänlangat”, ”Champs-Élysées”), Erinin albumi ”Miljoona vastausta” (”Anna mun rakastaa”, ”Päivii niit”, ”VGN”, ”Sä et oo mun tyyppinen”, ”Miljoona Vastausta”, ”Selaan”) ja Samu Haberin albumi ”Pelastetaan maailma” (”Sata vuotta sitten”, ”Syödään sieniä”, ”Suomineito”, ”Tahdon rakastaa sua”).

MUSIIKINTEKIJÖIDEN ERIKOISTUOMARISTON PERUSTELUT:
Tiina Vainikaisen väkevät tekstit ja tunnepitoinen musiikki puhuttelevat suurta kotimaista pop-iskelmäyleisöä. Vainikainen on musiikintekijänä paljon aikaansaava ja luotettava tosiammattilainen, joka asettaa laatustandardinsa aina korkealle.

Tiina on ollut kirjoittamassa mm. seuraavia biisejä (biisin nimi ja esittäjä):

Aavikko – Lauri Tähkä
Säveltäjä-sanoittaja: Tiina Vainikainen

Säveltäjä: Lauri Tähkä, Tido Nguyen
Kustantaja: HMC Publishing, M-Eazy Music Publishing Oy, Raikuli Productions Oy, Kaiku Entertainment Oy 

Anna Mun rakastaa – Erin
Säveltäjä-sanoittaja:
Tiina Vainikainen / Erin Anttila

Sovittaja: Jukka Immonen / Antti Riihimäki / Vesa Anttila
Kustantaja: Nordic Music Partners Oy, Kaiku Entertainment Oy

Elämänlangat – Lauri Tähkä 
Säveltäjä-sanoittaja: Tiina Vainikainen / Lauri Tähkä
Sovittaja: Antti Riihimäki / Jukka Immonen
Kustantaja: Raikuli Productions Oy, Nordic Music Partners Helsinki Oy

Sata vuotta sitten – Samu Haber
Säveltäjä-sanoittaja: Tiina Vainikainen / Samu Haber / Antti Riihimäki
Kustantaja: Sony Music Publishing Scandinavia AB, Nordic Music Partners Helsinki Oy 

12 askelta – Lauri Tähkä
Säveltäjä: Tiina Vainikainen / Lauri Tähkä

Sanoittaja: Tiina Vainikainen / Lauri Tähkä
Sovittaja: Jukka Immonen / Antti Riihimäki
Kustantaja: Raikuli Productions Oy