Skip to content

VUODEN POP 2024

Kuvaaja: Tuomas Vihavainen

ANI

SADEKEHÄ

ETENEE RECORDS / WARNER MUSIC

ANI on tehnyt kuluneen vuoden aikana ison läpimurron ja noussut yhdeksi tämän hetken kuumimmista artistinimistä. Platinaa striimanneelta, marraskuun puolessa välissä julkaistulta Sadekehä-albumilta löytyy useita hittikappaleita. Kuluneen vuoden striimimenestys on valtaisaa ja vuoteen mahtuukin kaksi Suomen Spotifyn listaykköseksi noussutta kappaletta ja useampia 20 kuunnelluimman kappaleen joukkoon noussutta biisiä, jotka ovat ylittäneet platinarajan. Tammikuussa julkaistu jättihitti Jos puhutaan totta on striimannut lähes kolminkertaista platinaa, joka on todella merkittävä saavutus. 

ANI on tehnyt jättimäisen läpimurron myös radioissa kuluneen vuoden aikana. Single Jos puhutaan totta nousi radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi viime kesänä useana viikkona. Tämän lisäksi artistilla on ollut useita biisejä radioiden 30 soitetuimman kappaleen joukossa kuluneen vuoden aikana. 

Ilmiömäisestä vuodesta kertoo myös se, että artisti on kiertänyt vuoden aikana lähes 100 keikkaa ja esiintyi lukuisilla festareilla sekä loppuunmyydyllä Allas Sea Poolilla kesällä. 

Kuvaaja: Marko Rantanen

KARRI KOIRA

AINA JA AINA

KOIRA INC.

Pitkän uran tehnyt Karri Koira tunnetaan samettisesta äänestään ja ihanista biiseistään. Huikeaa livesuosiota nauttiva karismaattinen tyyli-ikoni julkaisi toisen pitkäsoittonsa Aina ja aina keväällä 2024. Ystävyyttä, rakkautta ja läheisiä käsittelevältä albumilta löytyy mm. vuoden 2023 jättimäinen kesähitti Suoraan sydämeen. Virallisen listan kolmoseksi noussut albumi huomioitiin mediassa erittäin laajalti aina Vogue Scandinaviaa myöten.

Karri Koiran platinaa myynyt debyyttialbumi K.O.I.R.A. (2012) on noussut vuosien saatossa yhä uusia yleisöjä koskettavaksi klassikoksi. Karri Koiran vetovoimasta kertoo paljon se, että hän on Suomen ainoa artisti, joka on kyennyt tekemään pitkän, nousujohteisen ja menestyksekkään uran julkaisemalla vain kaksi albumia.

Kuvaaja: Ari Virem

KUUMAA

PISARA MERESSÄ

UNIVERSAL MUSIC

KUUMAA on kiistatta vuoden suosituin kotimainen yhtye. Koko uransa aikana yli 217 miljoonaa striimannut kokoonpano on vilpittömyydellään lyönyt läpi koko kansan sydämiin ja uudelleenkirjoittanut kotimaista musiikkihistoriaa. Viisinkertainen Emma-voittaja on viime vuosien aikana kasvanut koko kansan rakastamaksi ilmiöksi. Huhtikuussa julkaistu, yhtyeen järjestyksessään kolmas albumi Pisara meressä viihtyi yhteensä 11 viikkoa Suomen virallisen albumilistan ykkössijalla ja on tähän mennessä kerännyt yli 50 miljoonaa striimiä. Albumi nousi heti julkaisunsa jälkeen myös Spotifyn globaalisti 8. kuunnelluimmaksi albumiksi. Syksyllä 2024 KUUMAA nähtiin koko maan kattavalla, massiivisella seitsemän areenan kiertueella. Yhtyeen jättihitti Ylivoimainen on 2020-luvun soitetuin kappale, jonka lisäksi se palkittiin Radiogaalassa myös Vuoden 2023 radiobiisinä.

Kuvaaja: Katariina Salmi

MIRELLA

KUNPA OISIN KERTONUT

UNIVERSAL MUSIC

Ennätysvauhtia Suomen suosituimpien artistien joukkoon noussut Mirella debytoi singlellään Sua sattuu lokakuussa 2023, jonka jälkeen tammikuussa julkaistu kakkossingle Timanttei nosti artistin historiallisen nopeasti huippusuosioon. Jättihitiksi kasvanut kappale on kerännyt alle vuodessa yli 35 miljoonaa kuuntelukertaa ylittäen kahdeksankertaisen platinarajan ja on näin ollen ylivoimaisesti vuoden striimatuin kotimainen kappale. Mirellan debyyttialbumi Kunpa oisin kertonut striimasi nelinkertaista platinaa jo hyvissä ajoin ennen julkaisuaan. Albumi myös rikkoi Spotifyn kotimaisen albumistriimiennätyksen keräämällä yli 1,3 miljoonaa kuuntelukertaa ensimmäisen vuorokauden sisällä. Yhteensä Mirellan tuotanto on vuodessa striimannut yli 100 miljoonaa. Nuorta monilahjakkuutta on verrattu kansainvälisiin supernimiin, joiden lailla Mirella tanssii, laulaa sekä kirjoittaa ja säveltää omaa musiikkiaan. Mirellan ydintä ovat tunnistettavan lauluäänen lisäksi massiiviset pop-melodiat ja moderni tuotanto, jossa on usein mukana ripaus vaaran tuntua.

Kuvaaja: Seena Talvi

OLGA

UUS BITCH / STADI (ALICIA) (FEAT. ISAC ELLIOT) / ISKELMÄÄ

PME RECORDS / CYBER RECORDINGS

OLGA; Rohkea ja moniulotteinen romantikko sekä uuden aallon musiikki-ilmiö. Suomen pop-taivaan tänä vuonna valloittanut OLGA on noussut yhdeksi tämän vuoden puhutuimmista tähdistä. Artistin kolme ensimmäistä singlejulkaisua; Uus Bitch, Stadi (Alicia) ft. Isac Elliot ja Iskelmää ovat keränneet alle vuodessa noin 20 miljoonaa striimiä. Artistin debyyttisingle, tuplaplatinaa striimannut Uus Bitch nousi tasaiseen tahtiin Spotifyn top 10:ssä ja saavutti myös virallisen singlelistan ensimmäisen sijan. Kesäkuussa Olga jatkoi singlellä Stadi ft. Isac Elliot, joka ampaisi räjähtävästi listojen kärkeen nousten myös radiolistan sijalle 35. Kappale on saavuttanut valtavan suosion TikTokissa, jossa siihen on tehty jo yli 3200 videota. Internetin aikakauden lapsena OLGA inspiroi ja haastaa kuulijoitaan olemaan rohkeita, omaksumaan ylpeyden, itsevarmuuden ja anteeksipyytelemättömyyden. Hänen tuore ja ennakkoluuloton lähestymistapansa tekee hänestä uuden suomalaisen popmusiikin suunnannäyttäjän.

Kuvaaja: Karim Saheb

SANNI

MUUTOS / PAPERIHAAVOJA (FEAT. GETTOMASA)

WARNER MUSIC / SANNI MUSIC

Kotimaan suosituimpiin artisteihin jo yli vuosikymmenen ajan kuulunut, multiplatinaa uransa aikana striimannut SANNI julkaisi odotetun viidennen albuminsa Muutos 8.11. Artistin ensimmäinen täysin itsetuottama albumi striimasi jo ennakkoon kultaa ja siltä löytyy Spotifyn ykköseksikin noussut ja platinaa striimannut Haukilahden rantaan ja radioissakin laajalti soitettu, platinaa striimannut Mielenmaisemat. Albumilta löytyy lisäksi yhteensä kahdeksan ennenkuulematonta kappaletta. Muun muassa Berliinissä ja Tallinnassa työstetyllä albumilla käsitellään nimensä mukaisesti muutosta: sen vaatimaa rohkeutta, mutta myös ymmärrystä siitä, että ainoa pysyvä on muutos. Kotimaisen popin kärkinimiin jo vuonna 2013 julkaistulla debyyttisinglellään Prinsessoja ja astronautteja noussut artisti on nostanut tekemisensä täysin uudelle tasolle viidennen albuminsa myötä. Marraskuussa julkaistulla albumilla SANNI on tehnyt kaiken yksin. Sävellysten ja sanoitusten tekemisen lisäksi SANNI on myös tuottanut, sovittanut, äänittänyt ja soittanut kaikki soittimet itse. Kuluvana vuonna SANNI on julkaissut myös itsetuottamansa, Spotifyn kakkoseksi nousseen, lähes platinaa striimanneen Paperihaavoja feat. Gettomasa -singlen.